Kalat: virtavesien lajit taantuvat

Miten kalaston muutos liittyy vesivoiman rakentamiseen? Klikkaa kuvaa.

Toisin kuin pohjaeläimet, kalat liikkuvat vesistössä pitkiä matkoja. Ne uivat esimerkiksi lisääntymisalueiden ja syönnösalueiden välillä.

Vaelluskalat kuten lohi tai meritaimen kuoriutuvat poikasiksi makeassa vedessä ja varttuvat aikuisiksi meressä. Ankerias toimii päinvastoin eli kuoriutuu meressä ja varttuu makeassa vedessä. Merivaelteisten kalojen ohella eräät lajit kuten taimen, harjus, nieriä ja siika vaeltavat makeanveden vesistön sisällä lisääntymis- ja varttumisalueiden välillä, esimerkiksi jokien ja järvenselkien välillä. Myös tavanomaiset järvikalat kuten hauki ja ahven liikkuvat vesistönosasta toiseen.

Pato estää kalojen liikkumista ylä- ja alavirtaan

Kun joki padotaan, kalojen liikkuminen joessa ylä- ja alavirtaan vaikeutuu tai estyy kokonaan. Vaelluseste on kohtalokas lohelle ja meritaimenelle, jotka eivät pääse nousemaan merestä takaisin jokiin kutemaan. Pahimmillaan joen lohi- tai meritaimenkanta kuolee sukupuuttoon ja näin onkin käynyt suuressa osassa Suomen jokivesistöjä.

Taimenen poikanen. Kuva: Markus Penttinen

Patoaminen kalapopulaatioiden pirstoutumista osapopulaatioiksi, kun padot estävät kalojen vapaan liikkumisen. Pirstoutuminen merkitsee paitsi geenivaihdon supistumista, myös mahdollisten lisääntymis- ja syönnösalueiden supistumista sekä olosuhderiskien lisääntymistä kalojen kannalta.

Vaelluskaloista taimen on olosuhteisiin sopeutumisen mestarilaji. Meri-, järvi- ja purotaimen ovat itse asiassa sama laji. Lajin säilymisen strategia on, että lajin sisällä vaelluskäyttäytyminen vaihtelee, jolloin myös olosuhteiden muuttuessa yksilöitä jää henkiin jatkamaan sukua.

Jos kalankulkua ylävirtaan ei erikseen järjestetä, on vesivoimalapato totaalinen vaelluseste ylävirtaan nousun kannalta. Mutta myös alavirtaan vaellus on erittäin riskialtista ja hengenvaarallista. Kaloja vahingoittuu ja kuolee vesivoimalan turbiineihin ja vesikanaviin. Syynä ovat nopeat ja äärimmäiset painevaihtelut, kavitaatiosta johtuva voimakas alipaine, kalan vääntyminen, virtapyörteet jotka vahingoittavat tai eksyttävät kalan, törmäys turbiinin pyöriviin osiin tai hieroutuminen liikkuvien ja kiinteiden osien väliin.

Esimerkiksi alas mereen lisääntymään vaeltava käärmemäinen ankerias silpoutuu herkästi voimalan koneistossa. Yleisesti ottaen vahingot ovat sitä suuremmat, mitä isompi on pudotuskorkeus ja mitä suurempi on kala. Turbiinin koolla, tyypillä ja kierrosnopeudellakin on merkitystä. Kaplan-turbiineilla on hellävaraisempi maine kuin esimerkiksi Francis-turbiimeilla.

Virtakutuisten kalojen lisääntyminen vaikeutuu ja elinympäristöt supistuvat

Patoaminen muuttaa myös elinympäristöjä. Virtakutuisten kalojen kutu- ja poikastuotantoalueet katoavat tai heikkenevät. Koskia ja nivoja peittyy patoaltaisiin, jolloin niiden kokonaispinta-ala supistuu. Säilyvät virtapaikat voivat altistua lyhytaikais- tai muulle säännöstelylle niin, että kutualue jää toisinaan kuivaksi. Kutu estyy tai laskettu mäti tuhoutuu. Aiemmin huokoinen ja hapekkaan veden huuhtoma kutusoraikko alkaa liettyä. Kutupesään laskettu mäti pilaantuu herkemmin ja poikaset jäävät kuoriutumatta.

Virtavesielinympäristöjen niukkeneminen ja muuttuminen juoksutusten rytmissä edellyttää kaloilta myös ylimääräistä liikkumista ja syö energiaa etenkin talviaikaan. Virtapaikkojen katoaminen vaikuttaa paitsi lisääntymiseen, myös ravinnon hankintaan, esimerkiksi pohjaeläinten määrään ja lajistoon.

Kun virtapaikat katoavat ja korvautuvat seisovalla vedellä, tapahtuu kalastossa vastaava muutos. Virtavesien kalat korvautuvat järvikaloilla ja esimerkiksi haukien määrä lisääntyy. Patoaltaiden seisova vesi altistaa varsinkin lohen ja taimenen vaelluspoikaset eli smoltit haukien ja muiden petojen saaliiksi.

Mustionjoki (Karjaanjoki), Peltokosken patoallas ja voimala ylävirran puolelta nähtynä. Joen neljän voimalaitoksen läpi alasvaeltavien vaelluspoikasten kuolevuus on suurin Peltokoskella, koska siellä pudotuskorkeus on suurin ja saalistus voimakasta patoaltaassa. Kuva: Virpi Sahi 2017

Säännöstely vaikuttaa kalojen talvioloihin

Vesistön talviaikainen säännöstely ja juoksutukset heikentävät pintajään muodostusta mutta lisäävät pohjaan kiinnittyvää suppojäätä. Suojaavan jääpeitteen heikentyminen ja pohjan jäätyminen heikentävät kalojen elinympäristöä.

Vimpa yrittää nousta padon yli. Viro, Sindi Dam. Kuva: Tiit Hunt (CC BY-SA 3.0)

 

Taimenen elinkierto. Taimen kutee joessa myöhään syksyllä ja mätimunat kehittyvät soraikossa talven. Poikaset kuoriutuvat keväällä ja elävät joessa muutamia vuosia. Osa pysyy joessa ja kutee siellä. Osa siirtyy järveen tai mereen 2-5 vuodeksi syönnösvaellukselle, jolloin niiden kasvu nopeutuu. Sitten nekin palaavat kutemaan synnyinjokeensa. Pato estää taimenen luontaista elinkiertoa. Piirros: Tupu Vuorinen