Vesivoimaa koskeva lainsäädäntö

Kuva: Virpi Sahi

Vesilaki säätää vesivoiman luvituksesta

Vesivoimaloiden toiminnasta ja luvista säädetään vesilaissa. Vesivoimalaitoksen rakentaminen on Suomessa luvanvaraista ja lupaviranomaisena toimii aluehallintovirasto (AVI).

Käytännössä lupaharkinta perustuu pitkälti intressivertailuun eli hyötyjen ja haittojen arviointiin. Luvan myöntäjä asettaa voimalalle aina myös joukon lupamääräyksiä, jotka ovat keskeinen osa lupapäätöstä. Niissä määrätään vedenpinnan säännöstelystä, veden juoksutuksesta ja luovuttamisesta pois voimantuotannosta. Lupaehdoissa voidaan määrätä kalatalousvelvoite (kalatie, kalataloudellinen kunnostustoimenpide, istutus, muu kalataloudellinen hoitotoimenpide, yhdistelmävelvoite), kalatalousmaksu tai muu velvoite.

Leimaavaa voimalaitosten luville on niiden pysyväisyyssuoja. Sen mukaan lupaa ja lupaehtoja arvioidaan sen lainsäädännön mukaan, joka on ollut lupaa myöntäessä voimassa. Tämä on merkittävää, sillä 2010-luvun Suomessa uusien vesivoimalaitosten rakentaminen ei ole ajankohtaista ja useimmiten voimaloiden vesilupa-asiat koskevat vanhojen voimaloiden muutostöitä, lupamääräyksiä ja velvoitteita. Suomen 220 vesivoimalaitoksen luvat ovat peräisin vaihtelevasti eri vuosisadoilta ja -kymmeniltä ja asetetut lupaehdot ovat kirjavia. Osa luvista on kirjaimellisesti tsaarinaikaisia, sillä vanhin vesivoimaa koskeva lainsäädäntö juontaa juurensa Suomi-Ruotsin ja Suomen suurruhtinaskunnan aikoihin. Esimerkiksi alle 5 MW:n tehoisia voimalaitoksia on Suomessa noin 153 ja niistä 48 ei ole lainkaan kalatalousvelvoitetta tai asiaa ei ole pystytty selvittämään.

Sotavuosien poikkeuslait

Sotavuosina ja niiden jälkeen sähköntuotannon tarve kasvoi ja johti Suomen suurjokien valjastamiseen. Vuoden 1902 vesioikeuslain mukaan vesivoimalan rakentaminen ja toiminta vaativat hallintoluvan, jonka menettelytavat laki sääti. Sotavuosina 1940 ja 1941 säädettiin kuitenkin vesioikeuslain rinnalle poikkeuslait, joiden nojalla voimalaitoshankkeita voitiin toteuttaa ilman lupa-asian lainvoimaista ratkaisua ja katselmusmenettelyä. Tällöin paikallisten oikeuksista tai luonto- ja ympäristöasioista ei välitetty. Näihin väliaikaisiin lupiin ei voinut hakea muutosta.

Väliaikaiseksi tarkoitettu poikkeuslainsäädäntö kumottiin kokonaan vasta vuonna 1962 niin sanotun vanhan vesilain astuessa voimaan. Poikkeuslakien turvin ehdittiin rakentaa huomattava osa Suomen nykyisestä vesivoimakapasiteetista. Hoitamattoman ympäristötaakan purku on alkanut vasta jälkeenpäin ja jatkuu. Esimerkiksi Kemijoella voimalaitosten lupaehdojen kalatalousvelvoitteet on todettu nykytiedon valossa puutteellisiksi ja Lapin ELY-keskus haki niihin muutosta vuonna 2017.

Nykyinen vesilaki ja muut velvoitteet

Nykyinen, voimassaoleva vesilaki tuli voimaan vuonna 2012, korvaten vuoden 1962 vanhan vesilain. Nykyään lupaharkinnassa on aina huomioitava myös luonnonsuojelulain säännökset esimerkiksi lajien suojelusta ja Natura 2000 -alueista. Vesilain ja luonnonsuojelulain lisäksi vesivoimaan liittyvää lainsäädäntöä on mm. koskiensuojelulaeissa, YVA-laissa ja patoturvallisuuslaissa.

Myös kansalliset ja kansainväliset sopimukset ja säädökset, kuten EU:n vesipuitedirektiivi ja meristrategiadirektiivi velvoittavat Suomea huolehtimaan uhanalaisten vaelluskalalajien säilymisestä ja luontaisen lisääntymiskierron edistämisestä. Myös uusi kalastuslaki sekä kansallinen kalatiestrategia ja lohi- ja meritaimenstrategia ohjaavat tavoitteiden toimeenpanoa.

Myös uuden vesilain muutostarpeista käydään jo keskustelua.

Vesilaki – Finlex

Lapin ELY-keskus vaatii kalateiden rakentamista Kemijokeen – ELY-keskus tiedote 17.3.2017

Esitys vesilain tarkistamiseksi uuden kalatalousvelvoitteen määräämisen osalta – Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestö ja Suomen WWF 5.4.2017